Vuosi 2021 on taputeltu ja on aika tiivistää #älämahdumuottiin ry:n toiminta toimintakertomukseen. Koska yhdistyksen toiminta on vielä niin alkuvaiheessa, olemme sisällyttäneet toimintakertomukseen myös historia-katsauksen.
#ÄLÄMAHDUMUOTTIIN ry:n TOIMINTAKERTOMUS 2021
Yhdistyksen tarkoituksena on:
• Kyseenalaistaa, ravistella & rikkoa yhteiskunnan & yksilön sisäisiä & ulkoisia muotteja.
• lisätä empatiaa, suvaitsevaisuutta, erilaisuuden ymmärtämistä, tasa-arvoa, itsetuntemusta ja itsemyötätuntoa
• tuoda ihmiset näkyväksi moninaisina, ihmeellisinä & arvokkaina – yksin ja yhdessä
• olla rohkea suunnannäyttäjä
• kannustaa ihmisiä löytämään rohkeutensa, näyttämällä yhteys itseensä sekä muihin ihmisiin erilaisuudesta huolimatta.
• kannustaa ihmisiä astumaan haavoittuvuuksiensa kanssa näkyväksi
• kannustaa ihmisiä kertomaan oma tarinansa
• kannustaa sietämään häpeää rakentavasti
• näyttää, että jokainen on arvokas & ihana juuri sellaisena kuin on
• nostattaa tunteita
• käsitellä vaikeitakin aiheita
•toimia kaikenlaista kiusaamista vastaan
• haastaa yksilökeskeisyyttä & kannustaa yhteisöllisyyteen ja yhteistyöhön
• tarjota monipuolisempaa kuvamateriaalia lehtien ja sosiaalisen median epärealististen kiiltokuvien rinnalle
• luoda merkityksellisyyttä
• ylläpitää toivoa paremmasta maailmasta
Yhdistyksen toimintaa ohjaavat seuraavat arvot:
• Rohkeus
• Innostaminen
• Yhteisöllisuus
• Empaattisuus
• Avoimuus
• Suvaitsevaisuus
• Kehittäminen
Hallitus 2021
Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Niina Stolt. Hallituksessa toimivat lisäksi Mirkku Merimaa, Susa Laine & Timo Stjernberg.
Hallitus kokoontui vuoden aikana kahdesti.
Toiminta 2021
Yhdistys perustettiin pahimpaan korona-aikaan ja tämä on vaikuttanut yhdistyksen ensimmäisen vuoden toimintaan merkittävästi. Jäsenhankintaa ja toimintaa ei ole pystytty toteuttamaan suunnitellusti. Yhdistyksellä oli vuoden lopussa 4 jäsentä, mutta yhdistyksen toiminta koskettaa paljon suurempaa joukkoa ihmisiä.
Marraskuussa 2021 järjestettiin #älämahdumuottiin -kuvaukset Tampereella (valokuvaajat Niina Stolt & Mirkku Merimaa), Oulussa (valokuvaaja Mika Vallineva & Venla Vierola) yhteistyössä paikallisten SYLI-keskusten kanssa. Kuvausiin osallistui yhteensä 112 henkilöä ja kuvaukset olivat kaikille avoimia ja osallistujille maksuttomia. Syömishäiriöliitto-SYLI ry on halunnut tukea #älämahdumuottiin ry:n toimintaa maksamalla yllä mainituista kuvauksista nimellisen korvauksen yhdistykselle.
Yhdistyksen uudistetut nettisivut avattiin 2021. Nettisivut uudisti Anna Jalava.
Yhdistyksellä on vain yksi jäsenmaksuluokka 20€/vuosi. Jäsenmaksuja ruvetaan laskuttamaan vuodesta 2022 alkaen.
Yhdistyksen vuosikokoukset pidettiin 14.5.2021 etänä ja 13.11.2021 Himmelitiellä
Kirjanpidon ja tilinpäätöksen on laatinut Anne Myllymäki, Finanssipiha Oy ja toiminnantarkastajana toimi Veera Orava.
Media ja näkyvyys
Instagram @alamahdumuottiin, 2496 seuraajaa
Facebook @alamahdumuottiin, 3329 tykkääjää
Nettisivut: www.alamahdumuottiin.fi www.breakthemold.fi
Juttu & etusivu Kalevassa 11.11.2021 https://www.kaleva.fi/vaatteet-pois-ja-mallinukke-kainaloon-oulussa-jarj/4100741
Historia
Vaikka yhdistys on perustettu vasta 2020 on #älämahdumuottiin -toiminta saanut alkunsa jo 2017 tai ehkä jo aiemmin.
Konkreettinen alkusysäys #älämahdumuottiin -projektille oli keväällä 2015 yhdessä Ihmistenlehti Huuman ja Syömishäiriöliittoon kuuluvan Etelän-SYLI ry:n kanssa järjestämämme Rantakunnossa -kampanja. Sen positiivisesta vastaanotosta jäi kytemään siemen, josta kasvoi Älä mahdu muottiin -projekti, joka jatkaa tasa-arvon, suvaitsevaisuuden ja kehopositiivisuuden sanoman levittämistä.
Ensimmäiset #älämahdumuottiin -kuvauspäivät toteutettiin 4-5.5.2017 osana Älä laihduta -päivän kampanjointia ja kuvauksissa vierailleiden n. 150 henkilön kuvat julkaistiin Etelän-SYLIN Facebook-sivuilla.
Kaikille avoimia ja ilmaisia kuvauspäiviä on järjestetty eri puolilla Suomea ja New Yorkissa jo yhteensä 23. Lisäksi olemme tehneet tilauksesta kymmeniä yksityisiä #älämahdumuottiin-kuvausia. #älämahdumuottiin -kuvia on kuvattu 03/2022 mennessä jo melkein 1700.
#älämahdumuottiin -kuvaukset:
4-5.2017 Helsinki, Ihana Elämys
21.9.2017 Helsinki, Ihana Elämys
4.4.2018 Tampere, SYLI-keskus
25.4.2018 Helsinki, Ihana Elämys
16.6.2018 Helsinki, Ping Studio, Kalastajatorppa
11.8.2018 Tampere, Tampereen taidemuseo
16.11.2018 Helsinki, Ihana Elämys
12.1.2019 Helsinki, Body Posi -messut
22.5.2019 Helsinki, Lapinlahden Lähde, Mental Health Art Week
4.9.2019 Helsinki, Lush
4.9.2019 Kuopio, Studio Sabat
4.9.2019 Suonenjoki, Studio Kuvakaari
4.9.2019 Lahti, Valokuvastudio JenniMaria
4.9.2019 Oulu, Kumppanuuskeskus
4.9.2019 Kauhajoki, Fiinikuva
4.9.2019 Jyväskylä, Valokuvaaja Sari Muhonen
4.9.2019 Turku, Studio Liikkuva
4.9.2019 Kangasala, Studio Reetta Muranen
10.10.2019 Turku, Nuorten taide- ja toimintatalo Vimma
19.10.2019 New York, Center for Social Innovation
14.2.2020 Helsinki, Kulttuurikeskus Caisa
10.10.2020 Tampere, SYLI-keskus
10.10.2020 Oulu, SYLI-keskus
24.10.2020 Kuopio, Studio Sabat, yhteistyössä SYLI-keskus
12.11.2021 Tampere, SYLI-keskus
13.11.2021 Oulu, SYLI-keskus
#älämahdumuottiin -valokuvaajat:
- Mirkku Merimaa
- Niina Stolt
- Mari-Elina Lemmetty
- Sari Muhonen
- Emmi Virtanen
- Maria Grönroos
- Jenni-Maria Könönen
- Mika Vallineva
- Tiina Haring
- Marc Sabat
- Kati Latva-Panula
- Mervi Sarenius
- Reetta Muranen
- Tiia Ennala
- Venla Vierola
Muut #älämahdumuottiin tekijät & tukijat:
- Susa Laine, graafinen suunnittelija, mm. #älämahdumuottiin kortit & kunniakirjat sekä näyttelyiden teippaukset
- Timo Stjernberg, äänisuunnittelija, Ääniteos Kulttuurikeskus Caisan näyttelyyn (suunnittelu, äänitys, leikkaus, tekninen toteutus sekä tarinan lukeminen ääniteokseen)
- Christa Renwall, tarinan lukeminen ääniteokseen
- Tiina Siikasaari, tarinan lukeminen ääniteokseen
- Susanna Viljanmaa, tarinan lukeminen ääniteokseen
- Nettisivut yhdistykselle lahjoitti Kai Kankaala, Butterfly Development
- Suomen Interfoto, taululahjoitukset New Yorkin & Kulttuurikeskus Caisan näyttelyihin
- Printix Oy, teippausten ja #älämahdumuottiin korttien lahjoittaminen Kulttuurikeskus Caisan näyttelyä varten
- Kulttuurikeskus Caisa & Helsingin kaupunki, näyttelytilan antaminen käyttöön, näyttelyn tuottaminen
#älämahdumuottiin -näyttelyt:
12.1.2019 Body Posi -messut, Kattilahalli, Helsinki
20.5-19.6.2019 Lapinlahden Lähde, Helsinki, osana Mental Health Art Week:ia
14.10-20.10.2019 Center for Social Innovation, New York
5.2-27.2.2020 Kulttuurikeskus Caisan galleria, Helsinki
#älämahdumuottiin -luennot & puheenvuorot
16.6.2018 Ping Studio, Kalastajatorppa, Helsinki
22.5.2019 Lapinlahden Lähde, Helsinki, osana Mental Health Art Week:ia
5.2-27.2.2020 Kulttuurikeskus Caisan galleria, Helsinki,
näyttelyesittelyt & workshopit 3-9.luokkalaisille