Toivon, että esittelemällä, näkemällä ja hyväksymällä nämä säröt ja rosot ymmärtäisimme, että juuri ne tekevät meistä uniikkeja -Mirkku

Hei,

olen Mirkku ja toinen #älämahdumuottiin-projektin perustajista. Tiivistetysti sanoen projektimme tarkoitus on edistää suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa sekä tuoda näytille monipuolisempaa visuaalista kuvastoa. Minua haastateltiin Kodin Kuvalehteen projektin alkuvaiheessa pari vuotta sitten ja jännitin haastattelun antamista erityisesti siksi, että olen ulkoisesti aina ns. mahtunut muottiin varsin hyvin. Lehtijutussa on tietenkin myös kuva minusta nuken kanssa. Miten minä omalla kuvallani siis lisäisin tasa-arvoa ja monipuolisuutta? Muutama jutun nettikommentoija jo ehtikin ulkomuotoni perusteella teilata osallistumiseni arvon ennenkuin ehtivät lukea ajatuksella itse jutun. Tätä ovat miettineet muutamat muutkin ns. ulkoisesti muottiin mahtuvat ihmiset: Kannattaako heidän osallistua?

Tässä projektimme todellinen kauneus paljastuu. Vaikka kuinka meille haluttaisiin (some)uskotella, että jossain on maailma, jossa on yksilöitä, joiden elämä on lähinnä särötöntä ja rosotonta, ei sellaista ole olemassakaan. On olemassa illuusio, jossa on tämä täydellisten ja normaalien maailma. Mutta se on tosiaan illuusio, joka voi pakkomielteisesti johtaa niinkin äärimmäisiin kauheuksiin kuin mitä Hitlerin luoma natsiaate on osoittanut. Tyypillisimmillään siitä tulee ”vain” oman elämisen rajoite. Näkyvimmillään se on kateuden, katkeruuden ja ilkeyden väline, ja tähän maailmaan me nykyään törmäämme jatkuvasti somessa.

Oman kokemukseni mukaan usein näiden täydellisyyden mielikuvien luomisen tarpeiden takana on säröjä ja rosoja, jotka syystä tai toisesta halutaan pitää piilossa. Joskus tämä johtaa siihen, että toisten säröjä ja rosoja arvottamalla ja arvostelemalla käännetään huomio pois omista rosoista ja särmistä. Nämä kokemukset puolestaan johtavat siihen, että alamme pelätä ja hävetä näitä rosoja ja särmiä, jotka todellisuudessa tekevät meistä uniikkeja yksilöitä, ne tekevät meistä sen mielenkiintoisen ja arvokkaan omanlaisensa yksilön, joka meidän kuuluukin olla.

Täydellisyyden ja normaaliuden illuusiota pyritään ylläpitämään luomalla kulisseja. Paradoksaalista on se, että kulissien taakse piiloutuminen tekee meistä hyvin haavoittuvaisia. Rakas nuoruuden ystäväni toi minulle muutama päivä sitten sattumalta löytämänsä lehtileikkeen vuodelta 1995, jossa 26-vuotias Mirkku haluaa kovasti muotikuvien muodossa rakentaa omaa kulissiaan. Tosiasia on, että kuvissa kauniisti hymyilevä nuori nainen kärsi ja sairasteli hymynsä takana. Katselen nyt tuota kulissien takana lymyilevää nuorta itseäni lempeästi, sillä ymmärrän kyllä miksi nuo kulissit tuolloin tuntuivat niin tärkeiltä. Ilman niitä maailma tuntui juuri tuossa hetkessä liian julmalta ja kovalta paikalta elää. Ymmärrän nyt, että elämässäni ei tuolloin ollut kovin montaa ehjää, kaunista asiaa, joten ulkoiseen takertuminen ja sen kautta hyväksytyksi tuleminen oli se näennäisesti helpoin oljenkorsi mihin takertua.

Minun kulissini romahtivat jo paljon ennen kun ehdin täyttää 40 vuotta. Olen onnekas, sillä tuosta romahduksesta alkoi todellinen kasvu. Täytin 50 vuotta viime tammikuussa, enkä ole elämässäni koskaan aidosti voinut niin hyvin kuin nyt. Elämäni on täyttänyt toivo. Olin seitsemän diagnoosini kanssa työkyvyttömyyseläkkeen partaalla useita vuosia, mutta löysin muutamien sinnikkäästi minua tukeneiden (ja edelleen tukevien) ihmisten, nykyisen ammattini, terapian ja luontaisen uteliaisuuteni & tiedonhaluni kautta aivan uuden vaihteen. Tämän kasvun kautta löysin elämääni merkityksen. Se, että voin nostaa oman kokemukseni ja ammattini kautta esille heitä, jotka eivät jostain syystä tai toisesta ole kokeneet tulleensa nähdyiksi ja saaneensa elämässään arvostusta sellaisina kuin ovat, antaa minulle voimakkaan tunteen, että teen jotakin merkityksellistä.

Toivon, että esittelemällä, näkemällä ja hyväksymällä nämä säröt ja rosot ymmärtäisimme, että juuri ne tekevät meistä uniikkeja. Että kaikilla niitä on ja kuuluukin olla. Että olemme välillä erehtyväisiä, mutta kun olemme nöyrinä ja avoimina ja uteliaina kaikenlaisten rosojen ja säröjen äärellä, voimme oppia hyväksymään ne itsessämme ja toisissa, ja näin myös oppia toimimaan paremmin yhdessä.

Minä haluan omalla kuvallani ja tarinallani kannustaa sinua tulemaan kuvaan ja näin jakamaan oman merkityksellisen tarinasi kaikkine rosoineen ja säröineen. Niiden kaikkien ominaisuuksien, jotka tekevät sinusta uniikisti omanlaisensa, erityisen ja arvokkaan!

————————————————————————————————-

Postauksessa mainitun Kodin Kuvalehden #älämahdumuottiin-jutun löydät täältä: https://www.kodinkuvalehti.fi/…/valokuvaaja-mirkku-merimaa…

Olen kertonut kulissien takaisen selviytymistarinani antamalla samalla äänen Ensi- ja Turvakotien liiton väkivaltatyön 40-vuotiselle taipaleelle: https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000006325741.html